Taustaa
Suomalaista sosiaaliturvaa on vuosikymmenten saatossa rakennettu pala palalta. Jonkin yksittäisen uudistuksen aikaan saaminen on käytännössä saattanut heikentää jotain muuta etuutta tai viedä yksilön elämäntilanteen täysin umpikujaan. Kokonaisuus ei ole oikein kenenkään hallussa. Kun alan ammattilaisetkaan eivät sosiaaliturvan viidakossa enää osaa suunnistaa, niin kuinka sitten apua tarvitseva kansalainen? Moni joutuu pompoteltavaksi järjestelmän sisällä ja uupuu. Moni ei osaa eikä jaksa hakea apua ajoissa. Tämän seuraukset ovat myöhemmin paljon kalliimpia niin inhimillisesti kuin taloudellisesti, niin yksilöille kuin yhteiskunnalle.
Sosiaaliturvauudistus
Voin olla yhtä mieltä porvarihallituksen kanssa siitä, että sosiaaliturvan kokonaisuudistus on tarpeen. Muusta en sitten olekaan samaa mieltä. Kun päätökseen on sisään leivottu vaatimus, että uudistus on toteutettava kustannusneutraalisti, on lähtökohta täysin torso. Tällaisella ajatuksella laitetaan tukien tarpeessa olevat ryhmät tappelemaan keskenään.
Tällaisesta heikompien ihmisten vastakkainasettelusta saimme esimakua kuluneena keväänä, kun julkisuuteen nostettiin vanhusten ja päihdeongelmaisten hoitopaikkojen tarve. Ikään kuin meillä olisi rahaa vain jommankumman ryhmän palveluihin. Vaatimukset eri väestöryhmien priorisoinnista hoitopaikkojen suhteen osoittavat kovaa oikeistolaista populismia.
Sosiaaliturvan taso
Sosiaaliturvan tilkkutäkistä on hallituksen toimilla tulossa hölmöläisten peitto, jota jatketaan toisesta päästä leikkaamalla toisesta päästä. Lopputuloksena avuntarvitsijaa palelee edelleen.
Näin emme tule pääsemään siitä häpeällisestä tilanteesta, että Suomen sosiaaliturva on Pohjolan pienin ja alle EU:n keskitason. Suomi on sosiaaliturvan tasoltaan Italian ja Britannian tasoa, kun sosiaalimenot lasketaan prosentteina bruttokansantuotteesta. Vielä huonommin sijoitumme, kun verrataan sosiaalimenoja asukasta kohden.
Sosiaalimenoihin Suomessa käytettiin toissa vuonna kaikkiaan 43.8 miljardia euroa. Suurin osa siitä meni eläkkeisiin ja muihin ikääntymiseen liittyviin menoihin. Toimeentuloturvan osuus sen sijaan on vähentynyt vuodesta -95. Sen ovat huomanneet arjessaan sosiaaliturvaa tarvitsevat kansalaiset, joiden päivärahat, lapsilisät ja toimeentulotuki eivät ole juurikaan nousseet, vaikka hinnat ja palkat ovat kohonneet kymmeniä prosentteja. "Lama pysäytti hyvinvointivaltion kehityksen", toteaa Turun yliopiston sosiaalipolitiikan professori Susan Kuivalainen.
Pohjoismaisen sosiaalitilastokomitean luvut joulukuulta 2005 kertovat Suomen pärjäävän vain lapsilisävertailussa. Muuten linja on yksitoikkoinen; toimeentuloturva, eläkkeet ja päivärahat ovat selvästi pienimpiä. Toimeentulotuen varassa elävälle yksinhuoltajalle jää Suomessa verojen ja päivähoitomaksujen jälkeen 481 ja Tanskassa 873 euroa. Yksinäinen saa Suomessa 290, Tanskassa 403 ja Islannissa 428 euroa. Summat on saatu laskemalla eri valuutat euroiksi ja korjaamalla niin, että ostovoima otettiin huomioon. Sairauspäiväraha on Tanskassa ja Norjassa palkan suuruinen, Ruotsissa 80 ja Suomessa 70 prosenttia palkasta. Ainoa poikkeus, missä Suomi ei ole peränpitäjänä, on asiakasmaksut, joita Suomessa peritään eniten!
Hallituksen linjan epäsosiaalisuutta kuvastaa se, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ollaan nostamassa perustellen, että ne ovat jääneet jälkeen yleisestä kustannuskehityksestä ja ansiotason noususta. Sosiaaliturvaan sen sijaan ei suunnitella vastaavia korotuksia, vaikka etuudet ovat jääneet pahasti jälkeen. Esim. yhden lapsen lapsilisä on pudonnut 16.5 prosenttia vuodesta - 94 verrattuna hintojen kehitykseen. Suhteessa ansioihin pudotus on 35 prosentin luokkaa. Jotta vuoden - 94 taso saavutettaisiin, lapsilisiä pitäisi nostaa 20-55 prosenttia, mutta sellaista ei todellakaan ole suunnitteilla. Vuonna 2004 korotusta tuli kymppi ja tämän vuoden alusta saman verran yksinhuoltajan lapsilisään. Kaikkein köyhimmillä ts. toimeentulotuen piirissä olevilla tämä kymppikään ei tullut perille asti. Yksinhuoltajan sijasta raha meni kunnan pohjattomaan kassaan toimeentulotuen pienenemisenä.
Sosiaaliturvan jälkeen jääneisyyttä kuvaa hyvin mm. se, että toimeentulotuen perusosaa olisi yksinäiselle henkilölle nostettava peräti 35 prosenttia, jotta päästäisiin ansiotasoindeksin mukaiseen tilanteeseen. Toimeentulotuen perusosalla on katettava ravinto- ja hygieniamenojen lisäksi mm. puhelinlaskut, televisioluvat, paikallisliikennemaksut ja vaatemenot. Kaikkien näiden kustannusten nousua ei pienehköillä indeksikorotuksilla kateta alkuunkaan. Pienintä vanhempainrahaa pitäisi nostaa 44 prosenttia ja tulottomalle yksinhuoltajalle maksettavaa lasten kotihoidontukea peräti yli 100 prosenttia, jotta päästäisiin ansioindeksin mukaiseen tilanteeseen.
Muutoksen tarve
"Monet vähimmäisturvan ja perusetuuksien varassa elävät eivät pysty selviytymään liian alhaisten etuuksien varassa" totesi Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiakasmaksujen korotuksesta antamassaan lausunnossa. Pienituloiset tietävät tämän todeksi arjessaan. Toimeentulotuen alhaisuuden takia moni jää sosiaalitoimessakin ilman riittävää apua. Tämä näkyy kasvavina leipäjonoina, ihmisten velkaantumisena, epätoivon lisääntymisenä. Mediassa vaaditaan sosiaalitukien tason nostoa. Kansalaiset ovat yhtä mieltä siitä, että sosiaaliturvan tasoa on nostettava. Ja jopa hallitustasolla tunnustetaan, että sosiaaliturvajärjestelmän pahimmat ongelmat ovat sen vaikeaselkoisuus sekä perusturvan alhainen taso. Sosiaali- ja terveysministeri Hyssälä on tiedotusvälineissä lupaillut 160 euron korotusta vähimmäispäivärahoihin vuoden 2009 alusta. Pelkään pahoin, että tälle lupaukselle käy kuten Hyssälän aiemmillekin lupauksille.
Kun yli 600 000 suomalaista joutuu elämään EU:n köyhyysrajan alapuolella, vaikka Suomi on rikkaampi kuin koskaan, kyse ei ole siitä, etteikö perusturvan tason nostamiseen olisi varaa.
Kyse on poliittisesta valinnasta. Sata- komitealle asetetut vaatimukset budjettikehysten puitteissa tehtävistä kustannusneutraaleista muutoksista osoittavat hallituksen epäsosiaalista linjaa, jossa ei pohjimmiltaan ole tarkoitus parantaa köyhien asemaa yhteiskunnassa. Todelliset teot ongelmien korjaamiseksi puuttuvat.
SKP:n perusturva-aloite
SKP on uudistanut vuonna 2006 tekemänsä aloitteen riittävän perusturvan takaamiseksi jokaiselle, jolla ei ole mahdollisuutta muuten saada toimeentuloaan työttömyyden, pätkätöiden, opiskelun, vanhuuden, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi. Käytännössä tämä esitys merkitsee edellä mainituista syistä maksettavien etuuksien nostamista 850 euroon kuukaudessa verottomana. Asian ratkaisemiseen ei tarvita vuosikausia työskentelevää Sata- komiteaa, jonka työn lopputuloksena voi pahimmassa tapauksessa lapsi mennä pesuveden mukana. Luulisi olevan aika yksinkertaista päättää nostaa työmarkkinatuen, opintorahan, kansaneläkkeen, toimeentulotuen perusosan, maahanmuuttajien erityistuen, kuntoutusrahan sekä alimpien sairaus-, äitiys- ja vanhempainrahojen tasoa 850 euroon kuukaudessa. Esitykseen sisältyvät erilaisten karenssien ja omavastuiden poistamiset selkeyttäisivät ministerinkin sekavaksi moittimaa järjestelmää. Myös minimietuuksien verottamiseen liittyvät ehdotukset luulisi olevan helppo toteuttaa, kun vain poliittista tahtoa löytyisi.
Haluan korostaa, että SKP:n esitys ei merkitse mm. vihreiden ajamaa kansalaispalkkaa, joka maksettaisiin kaikille automaattisesti. Lähtökohtamme on, että yhteiskunnan tulee taata työtä ja työstä kunnon palkka. Mutta tämä esitys turvaa sen, että ne joilla ei ole mahdollisuutta työn kautta parantaa taloudellista tilannettaan, saavat nykyistä paremman minimiturvan. Perusturvan rinnalla tulisivat säilymään monet muut etuudet kuten lapsilisät, elatustuet, kotihoidontuet, vammaistuet ja omaishoidontuet. Myöskään työeläkejärjestelmää ei tällä olla romuttamassa.
Perusturvan uudistamisesta riippumatta meillä säilyy edelleen tarve erilliseen asumistukijärjestelmään. Sitä tulee kuitenkin joustavoittaa, niin että elämäntilanteiden muutokset otetaan herkemmin huomioon. Asumistukijärjestelmää tulee selkeyttää ja yhtenäistää. En ole kuullut loogista selitystä sille, miksi meillä tarvitaan erilliset yleinen asumistuki, opiskelijan asumislisä ja eläkkeensaajan asumistuki, joilla kaikilla on omat ja keskenään erilaiset määräytymiskriteerinsä.
Joku teistä voi ihmetellä, mitä tekemistä perusturva-aloitteella on kunnallisseminaarissamme tai miten asia liittyy kunnallisvaaleihin. Eikö tällaisista asioista päätetä eduskunnassa eikä kuntien valtuustoissa? Näinhän asia tietysti faktisesti on. Mutta kun katsotte kotikunnissa ympärillenne ja kohtaatte ihmisiä arjen ongelmissaan, niin eikö ole päivänselvää, että kamppailuja tarvitaan myös paikallistasolla? Työttömyys, asumisen kalleus, julkisten palvelujen puute tai maksujen korotukset – mitä niistä seuraa pienituloisen ihmisen elämässä? Millaista apua ja tukea hän niihin kotikunnastaan tarvitsee ja saa? Ja toisin päin; jos perusturvaa uudistettaisiin SKP:n esittämällä tavalla, kuinka se vaikuttaisi ihmisten arjen sujumiseen? Kun perusturva vielä maksettaisiin yhdeltä luukulta, jäisi ihmisten pallottelu ja turha byrokratia pois ja resursseja riittäisi tärkeämpiin asioihin.
Kamppailu palvelumaksujen korotuksia vastaan
Valtakunnallisen ja paikallisen keskinäinen yhteys on niin tiivis, että vaikuttamista on tehtävä kaikilla tasoilla – niitä ei voi irrottaa toisistaan. Tästä hyvä esimerkki on nyt ajankohtainen eduskunnan päättämä sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen korottaminen, josta tarvitaan vielä erilliset päätökset kuntatasolla. Päätökset palvelumaksuista tehdään joissakin kunnissa valtuustoissa, joissakin ao. lautakunnissa, jossakin lie delegoitu jopa virkamiehille. Osassa kuntia päätökset on jo tehty, osassa ollaan juuri näihin aikoihin tekemässä. Osa kunnista ehkä lykkää päätöksenteon yli vaalien, ensi vuoden budjettiin. Siksi on tärkeää perehtyä oman kunnan tilanteeseen tältä osin ja päättää vaikuttamistoimista. Kaikkialla voidaan tehdä jotain; kirjoittaa yleisönosastoon, tehdä kannanotto medialle, jättää adressi päättäjille. Vain mielikuvitus on rajana!
Täällä Jyväskylässä keräsimme piirijärjestön nimissä parina lauantaina kävelykadulla nimiä maksujen korotuksia vastustavaan adressiin, joka luovutettiin valtuustolle viime maanantaina ennen kokouksen alkua. Edellisessä valtuuston kokouksessa jätettiin SKP:n ryhmän jäsenten allekirjoittama valtuustoaloite koskien samaa asiaa. Lisäksi siinä vaadittiin terveyskeskusmaksusta luopumista.
Tärkeää onkin, että pelkän palvelumaksujen korotusten vastustamisen lisäksi käymme hyökkäykseen – tai sanoisiko kauniimmin – ryhdymme tosissamme vaatimaan perusoikeuksien toteutumista. Ei-kaupallisten, yhteisillä verovaroilla tuotettujen peruspalveluiden tulee olla maksuttomia. SKP:n kunnallisvaaliohjelmassa vaaditaan mm. että perusterveydenhuollon tulee olla maksutonta ja että päivähoitomaksujen korottamisen sijasta on siirryttävä maksuttomaan kunnalliseen päivähoitoon. Rahoituspohja niiden tuottamiselle tulee turvata ja vahvistaa oikeudenmukaisilla vero- ym. ratkaisuilla.
Terveydenhuollon asiakasmaksut ovat Suomessa kansainvälisesti korkeita. Monissa maissa terveyspalvelujen käyttö on maksutonta. Maksukatot ovat käytössä maksuja perivissä maissa ja esim. Ruotsissa se on 97 euroa vuodessa, kun kunnallisten terveydenhuoltomenojen maksukatto Suomessa on peräti 590 euroa vuodessa.
Yleensä asiakasmaksut on asetettu alhaisiksi, jotta kansalaisten mahdollisuus käyttää välttämättömiä terveyspalveluja voitaisiin turvata ilman, että maksukyky muodostuu esteeksi.
Suomessa tämä toteutuu vain työterveyshuollossa, joka on käyttäjille maksutonta.
Stakesin Terveystaloustieteen keskuksen tutkimusprofessori Markku Pekurinen toteaa (Hs 30.5.08), että terveydenhuollon rahoitus on -90-luvun alusta alkaen muuttunut regressiivisemmäksi eli suurituloisia suosivaksi. Tähän ovat vaikuttaneet erityisesti asiakasmaksujen ja omavastuiden sekä välillisen verotuksen osuuden kasvu terveydenhuollon rahoituksessa. Asiakasmaksujen korotukset vievät rahoitusta edelleen regressiivisempään suuntaan. Kotitalouksien osuus terveydenhuollon rahoituksessa on Suomessa suuri, vajaa 20 prosenttia.
Vaikka sosiaali- ja terveydenhuollon maksut ovat Suomessa Euroopan korkeimpia, ei hallituksen mielessä käväisekään niiden alentaminen vaan mitä eriskummallisimmilla perusteilla esitetään jo ennestään korkeiden maksujen korottamista sekä sitomista indeksiin. Kun maksujen korotukset kohdistuvat raskaimpina pienituloisiin, pitkäaikais- ja monisairaisiin, niin ministerityöryhmä lohduttaa heitä sillä, että omavastuuosuuksia ei nyt esitetä korotettavaksi!
Peruspalveluohjelmat kuntiin
Kunta- ja palvelurakennehankkeen myötä meillä on ensi vuoden alusta uusia yhteistoiminta- alueita ja kuntaliitosten myötä entistä suurempia kuntia. Aiempaa enemmän korostuu kuntatasolla lähipalveluiden merkitys sekä asukkaiden vaikutusmahdollisuus. Kuprua on ajettu kuntalaisista piittaamatta. On korkea aika nousta vastarintaan ja vaatia pienen piirin päätöksenteon sijasta demokratian laajentamista, yhtenä esimerkkinä osallistuva budjetointi.
Monet kunnat varaavat vuodesta toiseen liian vähän rahaa sosiaalipalveluiden menoihin. Tähän toistuvaan alibudjetointiin tympääntyneet sosiaaliasiamiehet ovat heittäneet ilmaan ajatuksen "perusturvarikoksesta", joka selkeyttäisi sosiaali- ja terveydenhuollon virkamiesten vastuuta säästöpäätöksistä. "Perustuslain mukaan yhteiskunnan tulee edistää oikeudenmukaisuutta. Se tarkoittaa mm. sitä, että kunnilla on oltava palveluja varten riittävät määrärahat, jotta saadaan aikaan sitä hyvää, mitä laeissa on tarkoitettu", toteaa sosiaaliasiamiesten yhdistyksen puheenjohtaja Lilli Autti (Hs 7.3.08).
Vaatimukset alibudjetoinnin lopettamisesta sekä esitykset peruspalveluohjelmien tekemisestä kuntatasolla ovat nyt ajankohtaisia toimia. Ensi syksyn budjetteihin on kohdistettava paineita, jotta peruspalveluiden parantaminen otetaan lähtökohdaksi. Ylätason poliittisen päätöksenteon sijasta tarvitsemme nyt asukaslähtöisyyttä ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä.
Sosiaalityöntekijä, kaupunginvaltuutettu Riitta Tynjä
