Viimeisen kuukauden aikana ovat elämääni koskettaneet sen ääripäät; syntymä ja kuolema. Tyttäreni synnytti tyttären 18.11. ja oma äitini kuoli 22.12.

Ensimmäisen lapsenlapsen saaminen nostatti pintaan iloa ja riemua niin, että en meinannut nahoissani pysyä. Halusin kertoa kaikille pienokaisen syntymästä ja rynnätä heti häntä katsomaan. Jokin sisälläni kuitenkin kehotti pitämään jalat maassa ja huomioimaan lapsen vanhemmat ja heidän näkökantansa mm. asiasta tiedottamisen suhteen.

No, minusta oli joka tapauksessa tullut mummo - yksinkertainen sellainen -  onhan kyse ensimmäisestä lapsenlapsesta.

Pitkähköstä välimatkasta johtuen en päässyt pienokaisen luo saman tien, mutta nykyajan tekniikan avulla sain jo samana iltana katsottavakseni kuvia tuosta neitokaisesta. Kuinka kukaan voikaan olla niin ihana!!

Sovimme tyttäreni kanssa, että soitan äidilleni ja kerron lapsenlapsenlapsen syntymästä. Äitini puhekyky oli viime aikoina ollut heikko niin, että esim. puhelimessa kommunikointi ei oikein enää onnistunut. Mutta liekö hänellä ollut virkeämpi päivä vai tarttuiko minun innostukseni, kun kerroin hänelle pikkutyttösen syntymästä - äiti puhui paljon ja niin, että ymmärsin hänen puhettaan. Äiti kiitti soitosta ja lähetti terveisiä. Tuntui mahtavalta saada taas yhteys äitiin.

Aiemmin olin säännöllisesti pitänyt puhelinyhteyttä äitiin, koska pitkän välimatkan takia ja työssä käyvänä hänen luonaan käyminen ei ollut usein mahdollista. Mutta kun puhelimessa kommunikointi ei enää viime aikoina onnistunut, yhteydenpito heikkeni ja se minua suretti. Myös äitiä lähellä asuvien sisarusteni suuri hoitovastuu ja jaksaminen minua huoletti. Mm. näiden syiden takia halusin aikaistaa vuorotteluvapaani loppuosan pitämistä jo alkuvuoteen ja mennä hoitamaan äitiä. 

Tältä osin voin nyt todeta olevani myöhässä. Muutamaa tuntia ennen äidin elämän päättymistä oli siskoni soittanut ja kertonut äidin voinnista. Puhelun jälkeen tuntui, että on lähdettävä matkaan mahdollisimman pian ja ryhdyin tutkimaan aikatauluja. Mutta samana iltana saamani viesti teki nekin suunnitelmat tyhjiksi. Olin taas myöhässä.

Ulkopuolisen silmissä voin olla huono tytär, joka harvoin kävi äitinsä luona. Mutta ison sisarussarjan vanhimpana tyttärenä olen vuosikymmenten saatossa kokenut äitini kanssa monia asioita, joiden merkitys ei pyyhkiydy pois sillä, että fyysisesti kävin harvoin hänen luonaan. Mielessä äiti oli kuitenkin usein, etenkin viime aikoina. Viimeisimpänä jää mieleeni tuo puhelinkeskustelu, jossa kerroin tyttäreni synnyttäneen tyttären. Äidin ilahtunut reagointi on tuoreena mielessä. Se on hyvä muisto.

Äidin pois meno ei hänen sairautensa takia ollut meille yllätys. Se oli hänelle itselleen ja myös läheisilleen helpotus. Hänen kokemiensa kipujen määrää emme voi tietää, voimme vain arvailla. Silti elämän päättyminen, sen lopullisuus, tekee mielen apeaksi. Joulu on meille läheisille tänä vuonna kovin erilainen joulu. Meille etelässä asuville joulu vesisateineen on ehkä vielä synkempi kuin äidin  luona pohjoisessa oleville - siellä sentään on maa valkeana.

Syntymän ja kuoleman koskettaessa läheltä huomaan miettiväni sukupolvien ketjua; omaa äitiäni, hänen äitiään ja hänen äitiään sekä omaa tytärtäni ja hänen tytärtään. Tällaisen määrän eri sukupolvia olen itse fyysisesti kokenut. Millaista olikaan elämä Olga-mummolla 1800-luvulla ja millaista se tulee olemaan Vilja-tyttärellä 2000-luvulla?

Oman ikääntymisen huomaa nyt myös siitä, kun joutuu toteamaan, etä edustaa itse elossa olevista vanhinta sukupolvea. Tuoko se minulle jonkin erityisen vastuun? Odotuksia nuoremmilta? Ehkä keskinäisen yhteydenpidon merkityksen ainakin itse koen nyt korostuvan. Ei kannata lykätä asioita "sitten, kun on aikaa" vaan tarttua tähän hetkeen, elää tätä päivää.

Mennyt on mennyttä, sille ei enää mitään mahda. Opiksi voi tietysti asioista ottaa. Mutta ehkä tulevaisuus on kuitenkin se, joka luo näköaloja. Mitä isoja tai pieniä asioita voin tehdä, jotta tällä Telluksella myös tulevien sukupolvien olisi hyvä elää? Siinä ehkä meille kaikille pohdittavaa vuotta 2008 odoteltaessa.

Toivotan kaikille voimia tulevaan vuoteen!