Hyvät ystävät ja toverit
Viime eduskuntavaalien tulos oli pettymys kaikille meille politiikan suunnan muutosta toivoneille.
Vuosi sitten totesin täällä SKP:n vappujuhlassa, että edessä on entistä kovemmat ajat. Korostin kuinka tarve voimien kokoamiseksi oikeistoa vastaan on entistä polttavampi. SKP teki muulle vasemmistolle aloitteen yhteistoiminnasta porvarihallitusta vastaan – niin valtakunnallisesti kuin täällä paikallisestikin. Mutta kuinkas siinä kävikään?
No, tyhjän saa pyytämättäkin. Demarit eivät vaivautuneet edes vastaamaan ja Vasemmistoliiton piirin taholta ei nyt suoranaisesti kielletty yhteistyön tekemistä, mutta eipä paljon muutakaan.
Valtuustokauden alussa solmittu sopimus, jolla taloustoimikunnan leikkauslinja Jyväskylässä hyväksyttiin, on muulle vasemmistolle ollut sellainen pyhä lehmä, jota ei sovi arvostella edes unissaan. Sen avulla oikeisto on voinut täällä paikallisesti toteuttaa linjaa, jolla kunnallisia palveluja ajetaan johdonmukaisesti alas. Kun esim. tavoitetta henkilöstön vähentämisestä 10 prosentilla ei muuten saatu toteutettua, on mukisematta hyväksytty palvelujen ulkoistaminen. Loppupelissähän se ei ole merkinnyt eurojen säästämistä vaan päinvastoin. Me maksamme veroissamme niiden yksityisten yritysten voitotkin, joilta kunta hankkii esim. sosiaali- ja terveyspalveluja kuntalaisille.
Hyvä huono esimerkki ulkoistamisesta on kaupungin oman nuorisokodin alasajo, mikä on merkinnyt ostopalvelujen merkittävää kasvua ja kaupungille tuntuvia lisäkustannuksia. Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Raimo Sopo (kesk.) on julkisuudessa syyttänyt vasemmistoa siitä, että sille olisi kunnallisia palveluja puolustava ideologia tärkeämpi kuin kaupungin järkevää taloudenhoitoa huomioiva hintalappu. Niin nuorisokodin kuin monen muunkin palvelun kohdalla näyttää kyllä käyneen juuri päinvastoin; Sopo ja kumppanit eivät välitä vaikka oma palvelu tulisi hinnaltaan edullisemmaksi, tärkeintä on yksityisten palvelujen suosiminen kunnallisten kustannuksella. Tässä yksittäisessä asiassa lautakunnan vasemmisto jo osoitti linjakkuuttaan, mutta siihen se sitten tyssääntyi. Loppuiko rohkeus? Oliko konsensuspolitiikan paine liian suuri? Pelättiinkö historiallisen kuntaliitospäätöksen tahraantuvan investointipäätöksen esittämisellä?
Viime valtuuston kokouksessa käytiin Jyväskylässä reipasta keskustelua vanhustenhuollon tilasta. Ehkä vaalien läheisyys sai demarit esittämään kritiikkiä ja tivaamaan hienojen papereiden sijasta käytännön tekoja. Kritiikki oli ihan oikein, mutta itseäni ihmetytti, joko dementia on alkanut vaivata niitä demareita, jotka vaativat vastausta siihen, miksi Jyväskylässä ei ole toteutettu edellisen valtuustokauden alussa hyväksyttyä päätöstä työntekijämäärän lisäämisestä. Kas kun minun tekemiäni esityksiä lisähenkilöstöstä vanhustenhuoltoon budjettivaltuustoissa kovin harva – demarikaan – on kannattanut. Pelkät puheet kun eivät riitä, tarvitaan myös tekoja.
Valtakunnan tasolla aikeet palvelumaksujen korotuksista ja sitomisesta indeksiin ovat saaneet opposition ärähtämään. Hyvä niin. Mutta jos ja kun nämä päätökset eduskunnassa jyrätään läpi, ne tulevat myös kuntiin päätettäväksi. Mahtaako eduskunnan oppositio kuntatasolla enää muistaa, mitä mieltä se Arkadianmäellä kyseisestä asiasta oli? Siinä olisi nyt vasemmiston yhteistoiminnan paikka Suomen kunnissa, myös täällä Jyvässeudulla – uudessa uljaassa Jyväskylässä!
Paljon on ollut esillä myös porvarihallituksen liikkeelle panema sosiaaliturvan kokonaisuudistus. Sellainen on kieltämättä tarpeen, sillä nykyisessä viidakossa ei osaa suunnistaa enää edes alan ammattilainen. Jotta esim. lapsilisien ostovoima nousisi edes vuoden 1994 tasolle, pitäisi niitä nostaa 20- 55 prosenttia riippuen siitä, verrataanko niitä hintojen vai palkkojen kehitykseen. Toimeentulotuen perusosaa olisi nostettava 35 prosenttia, jos tulotasoa nostettaisiin ansiotasoindeksin mukaisesti. Mutta kun hallituksen päätöksiin on sisään leivottu vaatimus, että uudistus on toteutettava kustannusneutraalisti, se merkitsee käytännössä, että tukien tarpeessa olevat ryhmät pannaan tappelemaan keskenään. Kun yhden ryhmän etuuksia korotetaan, on rahat löydyttävä muilta. Tällaisesta vastakkain asettelusta saimme esimakua jokin aika sitten, kun julkisuuteen nostettiin vanhusten sekä päihdeongelmaisten hoitopaikkojen tarve. Vaatimukset eri väestöryhmien priorisoinnista hoitopaikkojen suhteen osoittavat kovaa oikeistolaista populismia.
Pääministeri on nuhdellut mediaa siitä, kun se ei kerro kuinka hyvin isolla osalla kansalaisia pyyhkii. Huomiota kiinnitetään ikävästi köyhiin, sairaisiin, tuloerojen kasvuun ja muihin kurjiin juttuihin. Mutta ei tunnu Matti tykkäävän siitäkään, kun media kertoo hänen naisystävistään ja vertaa näiden paremmuutta keskenään. No, ei minunkaan mielestäni ministerien tekstiviestien ym. pitäisi olla päivän politiikan ykkösaiheita. Hieman on tullut sellainen olo, että porvarihallitus tällaisilla seikoilla haluaa siirtää ihmisten huomioin pois varsinaisista asioista. Tiedä, vaikka vievät meidät vaivihkaa Natoon, kun töllötämme vain, että kuka tänään on ja kenen kanssa.
Ensi syksyn kunnallisvaaleilla on poikkeuksellisen suuri merkitys. Kunnilla on perinteisesti ollut keskeinen osuus yleisten, jokaiselle kuuluvien perusoikeuksien ja palvelujen toteuttamisessa. Jo edellisellä hallituskaudella liikkeelle pikavauhtia polkaistu kunta- ja palvelurakenne myllertää nyt kunnissa. Demareiden alkuvaiheessa korostama kuntarakenteiden muutos on jäänyt oikeiston hellimän palvelurakennemuutoksen jalkoihin. Tämän myötä hyvinvointimalliamme ei enää nakerreta vaan se ollaan tyystin romuttamassa. Kunnista ollaan tekemässä osto- ja myyntiliikkeitä, joissa ostetaan palveluja markkinoilta siltä, kuka halvimmalla myy- laadusta ei niin väliä. Kuntalainen saa kuitenkin loppupelissä huomata maksavansa palvelusta tähänastista enemmän. Jostain ne on yrittäjän voitotkin kerättävä.
Kunnissa käydään nyt kamppailua suunnasta, jossa palvelut keskitetään yhä suurempiin yksiköihin ja jossa lähipalveluja karsitaan niiden ulottuvilta, jotka niitä kipeimmin tarvitsevat. Olen sitä mieltä, että vallan keskittämisen sijasta me tarvitsemme asukkaiden ja työntekijöiden aktiivisuuteen perustuvaa osallistuvaa demokratiaa. Nyt taistellaan suunnasta, jossa kamppailun kohteena on toisaalta kunnallisten palvelujen vahvistaminen ja toisaalta julkisten palvelujen yhä kiihtyvä yksityistäminen.
Me tarvitsemme päättäjiä, jotka näkevät julkisten palvelujen kehittämisen yhdessä kuntalaisten ja kunnan työntekijöiden kanssa ensiarvoisen tärkeäksi ja ovat valmiita laittamaan itsensä likoon näiden periaatteiden puolesta. Minä haluankin haastaa mukaan näihin talkoisiin teidät kaikki, jotka haluatte muutosta nykymenoon ja olette valmiita toimimaan näiden periaatteiden mukaan.
SKP:n Jyväskylän piirijärjestön puheenjohtaja
Sosiaalityöntekijä Riitta Tynjä
